viher

torstai 5. heinäkuuta 2012

Pionikateutta ja ajanpuutetta

Ensi vuodelle suunnittelemani pioniryhmän perustaminen saattaa saada vauhtia jo tänä vuonna, kun tuntuu että joka blogi ja piha hehkuu Pionien kauneutta tällä hetkellä! Ne kun taitavat vaatia optimaalisen paikan, kunnolla tilaa ja tuentaa. Lajikkeisiin perehtyminenkin on vielä vaiheessa, mahdollisuuksia on ihan liikaa! Maalikaupassa valitsin tänään leikkimökkiin vaaleanpunaisen maalisävyn ja kuin kohtalona sävyn nimi oli Pioni :)

Piipahdimme Pirkanmaalla kesken loman latautumassa uuteen mökkireissuun. Huomasin ikäväkseni että useamman perennan kukinta meni parin viikon aikana hieman ohi. Kahden pihan myllääjänä menettänee aina jotain kaunista. Koitin napsia jotain pieniä havaintoja tästä hetkestä muistiin. Yrttilaatikot pursuilevat ylituotantoa ja lehtokotiloita näyttää ilmestyneen uusi sukupolvi; joka paikassa nököttää pikkuruisia yksilöitä... Ei kun keräyspuuhiin, vaikkei ne siitäkään juuri tunnu vähenevän.Tuntuu että kaikkea olisi taas tehtävä ja hankittava mutta aikaa on aivan liian vähän!

Pelargonia Kronprins Nikolai (mårbacka) aloitti kukinnan ensi kerran, vielä hieman vaatimaton ilmestys, joskin erikoisen kaunis hieman vaaleanpunaisen vivahtava kukinto.

Kuuliljojen kukinta ei minua erityisemmin herkistä, mutta nuput ovatkin ihmeen ilmeikkäät !Erilaisia kuunliljoja pihoista löytyy kuutta lajiketta, jotka täytynee jaksaa nimikoida uudelleen kasvikirjan avulla.

Heräteostoksena hankittu Jalopelargoni innostui uuteen kukintaan toivuttuaan rankkasateesta jonne unohtui kerran...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti