viher

torstai 10. toukokuuta 2018

Ihanin odotettu kevät

Aivan parasta! Aurinkoinen kevätaamu, linnut laulaa, lapset nukkuu ja saa kävellä kahvikupin kanssa pitkin pihaa ihastumassa. Olen vuosia kironnut miksi pitikin löytää koti pohjois-rinteestä, joka sulaa aina viimeisenä eikä ilta-aurinko enää tavoita harjun takaa. Mutta aamut ovat meille!




Harjoittelen bloggaamaan myös kännykällä, kuvien laatu saattaa olla hieman hatara. Tunnelma silti huippu! Kyllä te tiedätte! 

sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Takaisin menossa!!!

4 vuotta hurahti ohi puutarhablogimaailmassa monestakin syystä :) Ensinnäkin saimme perheeseen toisen topakan tyttären ja sen lisäksi muutimme toviksi Thaimaahan pitämään kotia.
Se reissu luettavissa blogissa www.pikkureissaajat.com

Inhoan termiä ruuhkavuodet, mutta sitähän tässä koetaan korkojen kera 🙂

Suomessa on oltu taas pari vuotta, pihalle nousi vihdoin kaivattu kasvihuone jota koeajettiin jo kylmä ja kurja viime kesä. Kerron siitä hommasta myöhemmin paremmin!


Toivon ihaninta alkanutta kevättä ja että blogimaailman tuttavat jälleen löytäisivät lukijoiksi!



tiistai 3. kesäkuuta 2014

Magnolia

Tampereella liikkujille vinkkinä, Hatanpään arboretumissa kukkii ihana Magnolia! 

Kotipihassa pääsi peitoista huolimatta kylmä puraisemaan pahasti, kukkanuppujen lisäksi tuhoutui 2/3 koko pensaasta. On niin surullinen näky etten liitä edes kuvaa :( 

Jostain mystisestä syystä menetin myös 6 vuotiaan syyshortensian sekä peittoruusuja. Ei muuta kuin uusia tilalle! Kukkaloistoa kaikkien kesäkuuhun! 

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Pieniä taimia

Pari viikkoa sitten perheemme kasvoi yhdellä pienellä tyttösellä! Arki on hetken ihan vauvaa, mutta sujuuhan ainakin suunnittelutyö vaikkei kädet olekaan enää vapaana entiseen malliin :) 



Piipahdin tuoreen neidin kanssa myös jo Tampereen piha- ja puutarhamessuilla. Täytyy kyllä todeta että taisi jäädä viimeiseksi kerraksi, sen verran heikko esitys oli jälleen. Näytteilleasettajia oli ihmeen vähän ja kasveja enemmän tuntui olevan taas jos jonkinmoista saippua ja vaatekauppiasta paikalla. Messualueelle ei ollut rakennettu kuin muutama hassu (kirjaimellsesti hassu) esittely-puutarha, pääosin kariketta ja muutama tuija. Pinsiön taimiston pisteellä oli ehkä kaunein ilmestys, komeasti kukkiva kirsikkapuu! Mukaan tarttui ulkomaisten mansikoiden ohella muutama tarhakylmänkukka, joita en ole vielä saanut kaiveltua maahan saakka. Juttu jää jälleen lyhyeen koska uusi pieni komentajani vaatii huomiota hetinyt! 

Mukavaa pääsiäistä ja hienoja ulkoilmoja!

keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Pieniä ja suuria suunnitelmia

Sain viime syksynä ison pussukan hempeän vaaleanpunaisen pioniunikon siemeniä ja pohdiskelen voisinko heitellä ne tuonne lämpenevään kukkapenkkiin jo nyt että käyttäisivät kevätkosteuden hyödyksi? Samaan läjään voisin hurauttaa eriväristen malvojeni siemeniä. Runsaus ja itseohjautuvus voisi olla teemani tänä vuonna isoimmassa kukkapenkissäni, jos muu energia menee kasvihuoneen ja lasten parissa. 

Viime kesän Malvojen loppukukintaa 
Kasvihuone se sitten jo poltteleekin ihan älyttömästi. Niinkin paljon että hermostuttaa kun ei tapahdu HETINYT! Eihän sitä tarvisi kuin pikkuisen suoristaa rinnettä, kaivaa pohjia, poistaa kuutio pulteri-kiviä, noutaa kaupasta leca-harkkoja, sementtiä, huopaa, puutavaraa ja maalia. Sitten ilman varsinaista osaamista suunnitella vielä kattotuolit ja päällystää ne vahvemmalla valokatteella. Pikku-juttu! Ärsyttävää olla itse vielä tovi käytännössä työkyvytön, voisiko vauva olla hieman nopeampi kypsymään että päästäisiin ulos puuhailemaan?! Alla linkki yhteen kasvihuone-projektiin josta olen hieman ottanut oppia, uskomattoman kauniita mallejahan on netti täynnä mutta harvalla ihan konkreettista tekstiä missä vaiheessa ja miten homma tehtiin.

http://vihreavene.blogspot.fi/p/kasvihuone.html

Paljon tietty riippuu tekijästä ja taidoistakin, mutta tällaiselle tee-se-itse -ihmiselle täytyy olla vähän ohjetta. Ihan mukava bonus että se kasvihuone kestäisikin paria talvea pidempään... Heikoin lenkki lienee nuo kyljille tulevat vanhat "kartanon ikkunat", onnistuin talvisuojaan siirtäessä kolauttamaan yhden ison ruudun rikki ja taitaa hieman kaivata kittiäkin jokunen kohta. Pohdinnassa on myös kasvihuoneen väri. Olin ajatellut että tietenkin valkoinen, mutta kun oikein miettii miten lumi, pintahomeet, kasvien lehtimoskat ym. värjäävät puupintoja, olisiko vaalea harmaa kuitenkin kiitollisempi silmälle? 

Rapsuttelua odottamassa, joskin nyt pressun alla!

Puuhakkaita aurinkoisia päiviä kaikille! 

tiistai 11. maaliskuuta 2014

Minipäivitys Magnoliasta

Olen niin tohkeissani että täytyy tulla ministi päivittämään mini-laatuisilla kännykkäkuvilla! Onko tämä nyt magnolian (Susan) nuppu vai lehden silmu?! Olen odottanut kukintaa hyvinvoivalla mutta pienehköllä pensasmagnolialla jo 5 vuotta ilman tulosta! 




Viimeisillään olevana on kaikenmoinen haravalla raaputtelu ja penkkien aarteiden kaivelu jäänyt tekemättä, mutta ilokseni huomaa että pihan vanhat uskolliset ystävät nousevat taas ilman ponnisteluita lehtimoskan seasta! Kevätkaihonkukka ja pikkutalvio suosikkeina, suikeroalpi sekä maahumala ihan pyytämättä :) 


Tässä taimessa onkin se suurin työ mutta kummasti seuraa ja vähän apuakin jo puutarha hommissa! Ihanaa kun kasvatusinto tuntuu ainakin vähän tarttuneen jo esikoiseen jolla on jo omia puutarhasuunnitelmia! 


Nyt jyrkkä kielto takatalvelle ja aurinkoisia päiviä tuhottomasti lisää! 

keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Multahommia - tuli mitä tuli!-

Ensimmäisen auringon pilkahduksen kunniaksi päätimme pienen talvilomalaisen kanssa vaihtaa kituliaille pelargoneille uutta multaa ja kylvää hieman chiliä ja ohraa! Muumimammaa siteeratakseni, tuli mitä tuli! 
Talven yli oli lukuisista ystävistämme selvinnyt muutama prinssi Nikolai (hälle tyttöni soitti torvea ensin kunniaksi), appleblossom Rosebud, munankuoripelargoni sekä yksi jossa ei enää ollut lappua. Hän sai nimen Surku. 
Multahommat pian 5- vuotiaan kanssa sujuvat tunnetusti siten että multaa on enemmän ympäristössä kuin ruukuissa. Asiaa ei helpottanut että neiti keksi antaa taimille "parempaa ilmaa" uimapatjan pumpulla puhkutellen. 
Siivousapua sain luonnollisestikin rahalla, pieni palkka motivoi kummasti imurin varteen! Nyt vain toivotaan että kaikki innostuvat uuteen kasvuun, parin viikon päästä ajattelin napsia pistokkaita jollei vauva päätä vielä syntyä avuksi! 
Aurinkoista ja puutarhamielistä kevättä! Lumen uudelleentulo kielletty!