viher

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Ihanuutta ja syyllisyyttä

Kaikki on luonnossa ja puutarhassa taas omalla tavallaan erinomaisen kaunista. Kamera on kyllä käynyt, mutta päivän päätteeksi ei kukaan ole jaksanut niitä purkaa ja hehkuttaa täälläkin! Peittoruusut ovat ihanilla muhkeilla nupuilla, liljat aukenevat yksitellen sateista huolimatta ja tänään jopa valkea syysleimukin alkoi jo avautua! Etanoita ja kotiloita on kerätty jo pienen ravintolan tarpeiksi. Piipahdimme puutarhahullun ystävän kanssa tänään ensimmäistä kertaa Pinsiön taimistolla Hämeenkyrössä. Mallipihalla oli melkolailla tuttuja juttuja, mutta taimipihan kasvien koot ja hinnat tekivät positiivisen vaikutuksen. Isoja pensaita ei juuri Tampereen myymälöissä ja puutarhoilla juuri näe, ainakaan kohtuullisilla hinnoilla!Tänään matkaan tarttui valkoista sammalleimua useampi potti sekä uskomattoman kaunis ja huokea yksilö Aspirin -ruusua! Sellainen on ennestäänkin jo Viherpeukaloiden kautta, muttei se edelleen ole kukintakunnossa kun oli niin pikkuruinen taimi.

Haalin Pohjois-karjalasta jälleen vahvoja taimia jotka olen havainnut erinomaisiksi meidän olosuhteissa. Komeamaksaruohoa, punaista ja valkoista myskimalvaa sekä jalomalvaa, ulkonäöstä ei vielä tarkempia havaintoja :) Kukinta näyttäisi olevan alkamaisillaan eikä kasvit juuri suuttuneet 500 km siirrosta!

Pohdin kovasti ruusujen jakamista ja varttamista, jos jollain on suositella joku ruusukirja tai opas niin vinkkejä otetaan vastaan! Vanhoista Kotipuutarhoistakin tietty löytyy yhtä ja toista ohjetta!

Ihania hetkiä pihan parissa, nyt kannattaa tankata talvea varten näkyjä ja tuoksuja!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti