Koska blogillani ei ole vielä yhtään lukijaa, koostan ajatuksia itselleni muistiin. Puutarhani on alkujansa vuodelta 1927 ja nyt sitä uudelleen kaivellaan esiin lohkotun tontin toisen puolen rakennustyömaan mylläyksien jälkeen vuodesta 2007. Vanhan pihan muotoja ei ole enää jäljellä, mutta sitkeimmät lajit ovat nousseet aina uudelleen esille. Talossa on asunut puutarhaihminen viimeksi 80-luvulla, joten ihan alkuperäistä tietoa minulla ei ole, miten vanhoja kantoja kasvit täällä ovat. Juhannusruusu, päiväliljat sekä lukuisat akileijat kukoistavat milloin mistäkin nousemassa. Puustona on vanhaa jäljellä vain elämänsä loppusuoralla oleva Antanovka-omena, jalosireeni sekä monihaarainen valtava vaahtera. Viimeisen viiden vuoden aikana lisäämiäni lajikkeita löytyykin sitten liki neljäkymmentä, joskaan kaikilla lajeilla ei ole pysyvää oleskelulupaa. Aiemmin painotin hyötykasveihin, mutta vuosittain ämpärillisiä lehtokotiloita kerättyäni olen alkanut kallistumaan perennojen suuntaan.
Minua viehättää erityisesti selkeälinjaiset runsaat kasvit ja pensaat. Liljat ja ruusut ovat tällä hetkellä erityissuosiossa, seuraavana vuonna joutunen lankeamaan pionien maailmaan... Pihassamme on toteutettu paljon peruslinjojen rakentamista, kulkuväyliä sekä risuuntuneiden vanhojen linjojen siistimistä. Kukkapenkkejä ei ole montaakaan laitettu koska kaikki toiminnot eivät ole olleet aivan kohdillaan. Kuiva, hiekkapohjainen erittäin jyrkkä pohjoisrinne asettaa sekin omat haasteensa. Hiljakseen erilaiset kasvit ovat ilmaisseet missä viihtyvät. Ja yhtä hiljalleen olen itse alkanut oppia ja muistaa millaisesta hoidosta tai hoitamattomuudesta mikäkin lajike pitää. Vahvana tukena moneen ongelmanratkaisuun tai ideoiden kypsyttelyyn on Kotipuutarha-lehti. Luen aina uudelleen vanhojakin vuosikertoja koskaan kyllästymättä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti