viher

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Uutta Vuotta 2014!

Vuosi vaihtui ja mieli on täynnä kaikenmoisia lupauksia niin itselle kuin puutarhalle. Se jää sitten nähtäväksi missä puutarhassa itseään alkaa keväästä toteuttaa! Talokaupat odottelevat edelleen ratkaisua kolmen kuukauden armottoman siivouksen jälkeenkin, kova kuhina käy mutta ajat ovat ilmeisen hitaat näin äkkipikaisista ratkaisuista haaveileville ihmisille! 


Uusi vuosi tuo mahdollisen muuton ohella myös uuden pienen ihmisen perheeseemme keväällä, ja elän aavistuksen harhakuvitelmassa että kahden naperon kanssa siellä puutarhassa ehtii jotenkin enemmän puuhailla... 


Edellisen vuoden loppu meni huilatessa, herkutellessa ja uudesta haaveillessa. Toisaalta turhauttava tunne jättää taakse moni rakas ja raskaskin hanke tämän talon pihalla, toisaalta mieli on täynnä uusia ajatuksia miten pääseekin löytöretkelle toiseen 30- luvun pihaan hieman kohtuullisemmalla tontilla! 


 Toivottavasti saan blogihiljaisuuteni anteeksi ja löytyy uutta intoa taas kirjoitella kun päästään tästä ankeuttavasta ajasta yli! 

6 kommenttia:

  1. Saat toki anteeksi ja tervetuloa takaisin! Ja kaikkea hyvää vuodelle 2014 sekä puutarhalle että itsellesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ihan huippua että tuli synninpäästöä ;) Lukemassa olen kyllä piipahdellut muita blogeja, mutta oma olo on ollut sen verran epäpätevä että on kirjoittaminen ihan jäänyt. Jospa tästä suosta vielä noustaan!

      Poista
  2. Ihanaa, uusi perheenjäsen tulossa. Onnea!

    VastaaPoista