viher

torstai 18. heinäkuuta 2013

Iltatarkistelua

No oli todenteolla kaikki kasvaneet parissa viikossa hieman luvattomiinkin paikkoihin. Ruusupavut kipusivat jo talon seinää ylös, rikkaruohoa pukkaa joka kolosta ja karhunköynnös ystävällisesti on tukahduttamassa melkein kaiken tontin joka laidalla. Millähän ihmeellä siitä oikeasti pääsee eroon? Repiminen lienee ainoa niksi. 

Kolmea sorttia Malvaa
Pari kylmempää päivää ja töiden alku on pitänyt minut vielä sisällä, tänään oli pakko kuitenkin tehdä alustava iltakierros. Rinteessä viidettä vuotta kasvavaa Huvitus -omenapuuta täytyi välittömästi hieman naruilla tukea ylempään aitaan, sillä omenasadon paino kallisti sitä uhkaavasti alarinteeseen. Täytynee leikata ja taivuttaa hieman hartaammin ensi kesänä. Poistin myös lukuisia omenanraakileita painamasta runkoa.


Kaikkiin marjapensaisiin näyttäisi tulevan muhkea sato. Erityistä iloa tuotti tänä vuonna ensimmäistä kertaa kukkinut ja marjoja tuottava karhunvadelma! Vasta 5 vuotta kitkuttanut pitkää piiskaa ja olen melkein jaksanut etsiä sille uutta paikkaa pihassa. Täytyykin raivailla arvon pensaalle arvoisa tausta, kaikenmoinen nokkonen puskee seassa. Laitettakoon nyt ruma kuva siitäkin :)

Toinen hittijuttu tänäkin vuonna on kukintaa aloittavat Daaliat! Jahkasin talvella onko niiden juurien edestakaisin kantelu vaivan arvoista, mutta kylläpä vaan on! (vaikka saa niitä huokealla kaupastakin). Valkeat aloittavat ja toivon että pinkki liittyy pian seuraan!



Pelargoniat eivät jostain syystä ole vimmastuneet kasvamaan muhkeiksi tänä vuonna, nyt tosin jo uusissa pienissä tuttavuuksissa (Sunrise Christiana ja Appleblossom Rosebud) on nuppuja, ja Prinssi Nikolaikin lopettanee murjoituksensa ja alkaa kukkimaan! Perinteiset Mårbackat eivät petä, niissä piisaa kukintoja. Pitäisi keksiä ruukkuihin joku kiva aluskasvi korostamaan pelargonioita, orvokit kun ovat jo hieman lässähtäneitä.  Leikkailen niitä sen verran laiskasti, että varret tuppaavat olemaan hieman pitkiä ja rujoja. Ideoita? 


Liljat kukkivat kauniisti, joskin jokainen niistä väärässä paikassa, sävyssä ja koossa. Useampi tilaus on ollut kukkiessaan aivan muun värinen kun oletin, en kuitenkaan ole raaskinut näitä niittää pois. Värit ovat vuosien mittaan jotenkin väljähtäneet, eivät ehkä pidä kasvupaikastaan. Liljat ovat yksiä lempikukistani, mutta nyt on hieman ajatus katkennut mihin niitä oikein laittaisi. Ehkäpä tulevan kasvihuoneen vierustalta löytyisi jonkinmoinen tasapohjainen ja valoinen perennapenkki, ettei niiden tarvisi venyä niin vimmatusti kohti valoa. Keltaisille täytynee etsiä uusi koti. Tai perustaa jokin Angry Birds-teemainen kukkapenkki... Siihenhän voisi ympätä kaikki kirkkaankeltaiset ja joulunpunaiset virhehankinnat! 


Ruusut kukkivat ihan ajallaan ja vuorollaan, mutta nyt täytyy tunnustaa etten taida hallita/ ymmärtää niitä ollenkaan. Leikkailuista ja lannoitteluista huolimatta ne kasvavat ihmeellisiä pitkiä huiskiloita eivätkä oikein ole yhtään niin kompakteja kuin toivoisin. Mikähän aluskasvi niiden alle pitäisi laitella? Ei nämä peittoruusut ainakaan mitään peitä, vaikka ovatkin kovin sieviä :) Kuvassa myös kauniin herkän nuppuvaiheen päälle lässähtänyt Aspirin Rose. 

No kannatti iltapiipahtaa pihalla. Kasvaahan siellä kotiloiden seassa jotain kun oikein kameran kanssa tarkastelee. Toisten blogeja lukiessa nälkä kasvaa koko ajan ja tuntuu ettei mikään piisaa! Mutta kyllä näitä on taas talvella terapeuttista kaiholla katsella!



11 kommenttia:

  1. Hienosti kukkivat kaikki, tuo vaaleanpunainen ruusu on tosi herttainen. Karhunköynnöksen kanssa on täälläkin ongelmia, juuri tänään sitä mietimme. Perkaaminen on työlästä, ja osin toivotonta, koska kahdesta naapurista tulee sitä tontin takaosaan lisää...
    Matalille ruusuille kävisivät varmaan maanpeittoperennat aluskasviksi, niissä on montaa erilaista ja värejäkin riittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulipa tuossa tunti revittyä karhunköynnöstä hieman kaiken ympäriltä... Loputon taistelu ilmeisesti. No, kunto nousee kun niitä kiskoo. Sinänsä sääli koska köynnöksenä se on oikein kaunis.

      Ruusujen alla on tällä hetkellä Pikkutalviota, mutta tarvinnee keksiä jokunen hieman korkeampi pikkuperenna täyttämään huiskiloiden alustoja :)

      Poista
  2. Uskallanko ollenkaan istuttaa paria karhunvatukan taimeani, jotka ovat jo vuoden odotelleet sijoitustaan purkeissaan?! Joku paikka mistä leikataan nurmi ympäriltä, on ilmeisen leviävä tapaus kun vauhtiin pääsee?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä istuttaisin kiireesti niin ei tarvitsisi minun laillani odotella satoa montaa vuotta :) Ehtivät hyvin juurtua ennen pakkasia. Minulla oli oikein toiveena että tuo yksi yksilö hieman ymmärtäisi levitäkin, muttei sillä ole ollut tähän mennessä laajentumis-ajatuksia. Paikka on turhan kuiva ilmeisesti. Ystävällä on nurmialueen reunoilla eivätkä nekään ole pahemmin laventuneet.

      Poista
  3. Heh, Angry Birds -kukkapenkki kuulostaa hauskalta. Tuo keltainen lilja näyttää nimittäin kauniilta, vaikken itsekään suosi kesän keltaisia kukkijoita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä ihan mukavan keltainen. Taitaa päätyä äitini puutarhaan :)

      Poista
  4. Ihana tuo valkoinen korudaalia ja todella kauniit liljat ja ruusut. Rentouttavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpäs tiennytkään että nimi on Korudaalia! Niitähän on kyllä monenmontaa sorttia, minulle ne ovat tähän mennessä olleet vain pinkkejä ja valkoisia Daalioita :)

      Poista
  5. Oi, upeita kukkia!! Rakastan malvoja:)
    Pitäisikö vihdoin ja viimein ensi keväänä ostaa niitä daalioita...;)Nautitaan vielä kunnolla!!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa hurahtaa! Jotenkin kiitollisen helppoja kasvattaa ja kukkaloisto taattu!

      Poista
  6. Talvella ottaisi vaikka kuinka sateisen, lässähtäneen, kuivan tai muuten epäonnistuneen kesän :-D
    Minullakin on yksi punainen kukkapenkki, jonne tungen kaikki muualle liian punaiset yksilöt - vaan se penkki ei ole kovin suuri ja alkaa jo olla täynnä... täytyy kehitellä ideoita, tuo Angry Birds -teemapenkki on hyvä :-DDD

    VastaaPoista