viher

perjantai 12. heinäkuuta 2013

Retkeilyä Pohjois-Karjalassa



Lomaviikko on hurahtanut kaikenmoisessa puuhassa pääosin ulkona. Parhainta elämässä ovat perheen lisäksi hyvät ystävät jotka jaksavat ajella Tosi pitkän matkan mökillemme. Lasten kanssa kaarnaveneilyä, uimarantoja, ulkokylpyammetta, herkkuja ja mustikanpoimintaa. Pieniä ihastuksia. Siinähän päivät hurahtavatkin. 


Päätimme tänään hieman retkeillä Pohjois-karjalassa paikoissa joissa emme ole piipahtaneet. Puu-Työmaan sijasta Puu-Juuka! 

Puu-Juuka on Juuan kirkonkylän vanha keskusta Pohjois- Karjalassa. Puu-Juuan miljöö on arvokas kulttuurihistoriallinen  kohde ja Suomessa melko harvinainen säilynyt esimerkki entisaikain kirkonkylien rakennusperinteestä. Vanhimmat alueen rakennukset ovat 1800-luvun lopulta ja 1900-luvun alusta. Tämän kertoi Wikipedia, sillä paikan suurin nähtävyys Puu-Juuan museo oli lukossa. Läheisen "Topin kesäkahvilan" valppaat ja erittän palvelualttiit n. 10- 12 -vuotiaat nuoret tiesivät kertoa että siihen oli palkattu joku nuori muttei se ollut paikalla... Jaaha, luinkin juuri omasta linkistäni että se on auki 10-12. No, silloin meillä harrastetaan syömistä, jatkossa olemme viisaampia. Kaikesta huolimatta kivoja vanhoja rakennuksia, kesäkirppistä ja virtaava joki. Toimi meille.




Myllymuseo (johon emme nyt päässeet) sijaitsee Juuanjoen varressa, Herralankoskella. Museon rakennuksia ovat mylly, myllärin tupa, aitta ja sauna, sekä 193 metriä pitkä puinen uittoränni, joka on ollut käytössä 1950-luvulle saakka. Paikalle oli organisoituna myös matonpesu ja lasten keinuja sekä paikallisia "rantojen miehiä". Kätevää ja erittäin kaunista, enkä nyt tarkoita paikallisia turisti-oppaita. 


Juuka on selkeästi reipastunut ja ilmeestään huolta pitävä pikkupaikka. Aavistuksen jäi ihmetyttämään se, ettei missään ollut oikein ketään liikkeellä tai mitään ohjattua tapahtumantynkää, sillä mainoksista päätellen meneillään oli Jonkinmoiset Ellin-viikot. Matka jatkui Kolin suuntaan. Kolista ei tässä sen enempää, mahtava paikka josta omat päivitykset aikanaan. Pysähdyimme ihmettelemään Suomen Kivikeskusta.

Kivikeskuksen kesä tarjoaa elämyksiä kaikille aisteille, kauniissa ja kiireettömässä ympäristössä. Kolin kupeessa, Juuan Nunnanlahdessa sijaitsevassa Kivikylässä tiede, taide ja moderni teollisuus kohtaavat. Kivikylä on antoisa paikka halusitpa sitten elämysten makeaa mahan täydeltä tai vain pienen kulauksen virkistystä ennen matkan jatkumista." 

No, jahas :) Täytyy todeta, että oli kyllä melkoisesti kiveä joka kulmalla valtavalla alueella, enemmän ja vähemmän hyvällä maulla laiteltuna... Toki kivimyymälän tarkoituksena onkin esitellä pihallaan koko valikoimaa, mutta lukuisia istutusalueita peittosi aavistuksen oman maun ulkopuolelta valitut kasviryhmät eikä se vuolukivi ihan joka penkkiin välttämättä istu. Tyylitaju-eroista huolimatta erinomainen palvelu, maukas ja kohtuullisen hintainen välipala sekä viimeisen päälle siisti ja huoliteltu ilme keräsivät pisteitä. 


Ensimmäiset loma-viikot alkavat olla lopuillaan, elokuun lopulla luvassa toiset viikot. Kiviä, puita, risuja ja taimia on siirrety melkoiset vuoret. Kalaa, perunaa ja yrttipenkin herkkuja on kulunut melkoinen vuori! Naurua, saunomista ja lapsen huumoria päivät täynnä. Hirvittää millainen viidakko odottaa Pirkanmaalla... 


Kaadoimme jokusen haavan jokivarresta saunamökin laude- ja terassipuiksi, ja luulin että maassa sätkytteli lepakonpoikanen. No, Haapakiitäjähän se siinä, melkoisen suuri ilmestys! Ilmeisesti melko harvinaienen kaveri, viihtyy juurikin haavoissa, usein lähellä vesialueen rantaa. Toivomme onnea tälle yksilölle jonka puun kaadoimme.  Syvästi pahoittelut tälle tyypille, luonnonkunnioitukset ja hyvät viikonloput! 


8 kommenttia:

  1. Hei, tulin heti uteliaana vastavierailulle :) Olenkin nähnyt blogisi nimen aiemmin, mutten jostain syystä ole tullut avanneeksi sitä - asia korjattu ja palaan toistekin :)

    VastaaPoista
  2. Teillä on ollut oikein antoisat lomaviikot! Pitää muistaa nuo puu- ja kivipaikat kun mekin käymme joka kesä Pohjois-Karjalassa kyläilemässä.

    Voin kertoa, että täällä Pirkanmaalla on ollut hellettä ja sadetta, että kaikki, siis ihan kaikki, on kasvanut runsaasti;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seuraava viikko menee sitten kenties ruohonleikkuun merkeissä... Juuassa olisi ollut jokin puutarha- nähtävyyskin, jonka huomasin kunnan nettisivuilta vasta palattuamme. Voi mennä siis uudelleenkin :)

      Poista
  3. Nätti paikka. Pohjois-Karjala on kaunista aluetta.

    VastaaPoista
  4. Pohjois-karjala on selainen yllätyksien paikka! Tavallaan melko "lättänää" maastoa ja kuusi-metsiä, sitten seassa kaikenmoisia helmiä kuten nyt vaikkapa Koli sekä höytiäisen mutkat.

    VastaaPoista
  5. Pohjois-Karjala niinpä. Oliko rantakuva Pielisen rannalta. Yhdyn toisiin Pohjois-Karjala on todella kaunista samoin kuin Kainuukin. Noissa maisemissa olen lapseni saanut kasvattaa mutta joutunut muuttamaan työn perässä tänne etelään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rantakuva oli Höytiäisen puolelta, läheltä mökkiämme!

      Poista