viher

torstai 2. toukokuuta 2013

Niin Pihalla!

Eihän tässä ehdi iltaisin kirjoitellakaan kun lämpenevät illat vaativat pihallaoloa! Joka lehdestä mainoksesta tai ohjelmasta syntyy vain uusia visioita mitä omille pihoille haluaisi tehdäkään. Koska pensaissa ei ole vielä lehtiä, kuluu koiran kanssa lenkitkin toisten pihoihin (hienotunteisesti vaivihkaa) pälyillen. 


Aloitimme tyttären kanssa myös tämän vuoden Suuren Sodan lehtokotiloita vastaan kääntämällä suurehkon määrän pihamme kiviä. Olimme yhtä mieltä siihen saakka että ne oikeasti tykkäävät olla kavereiden kanssa purkissa. Asia kuitenkin kääntyi eläinrakkaan neidin päättäessä että niille täytyy antaa erilaisia ruokia ja juomia ja järjestää leikkipaikka...


Alla parin viikon takainen kuva yhdestä pihamme vanhasta pulteri-muurista. Näissä koloissa on kotiloidenkin leppoisaa talvehtia! Näitä olemme tehtailleet itsekin hieman sinnetänne kun tätä murikkaa löytyy joka lapiollisella. 


Vaaleanpunaiset täydennys- Daaliat ovat innostuneet kasvamaan hieman liiankin nopsaan, olen koittanut hillitä menoa ulkoiluttamalla tätäkin ämpäriä pihalla. Naapurit pitänevät tätä pikkurouvaa ihan pimeänä kun kuljeskelen ämpäreiden ja laatikoiden kanssa edestakaisin. Pionit iskin eilen maahan ja nyt en pääse huolestumasta onko niillä siellä liian kylmä juurtua. No, Muumimamman sanoin: Tuli mitä tuli!


Ja koska joku muukin hehkutti blogissaan näitä limenvärisiä gladioluksia niin en voinut vastustaa kun huomasin niitä alle kolmen euron hinnalla parit paketit kaupassa. Lime kaipaa minun silmissäni kaveriksi violettia niin määrä piti sitten tuplata. 


Joka kevät tulee uusia positiivisia yllätyksiä, itselläni erityisesti viime kesänä ruusurinteeseen tuikkaamani pikkutalviot ovatkin oikein vehreässä kunnossa! Harmaan heinäistä rinnettä piristää kunnon väri, kun tällä pihalla ei vielä muutoin viherrä.



Sitten välähdys etenevästä haaveesta! Sain naapurilta lojumasta kaksi vanhaa mutta hyväkuntoista ikkunaa! Lasit ovat ehjiä ja ikkunoiden koko niin suuri että niistä uskon saavani kasvihuoneen pitkät sivut! Kapeita samankorkoisia ikkunoita löytyy jo ennestään, nyt vaan täytyy saada mitat ja suunnitelmat kohdilleen ja sitten pari tee-se-itse ystävää mukaan talkoisiin :) JEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEE!!!




17 kommenttia:

  1. Lehtokotilot tuntuvat vuosi vuodelta lisääntyvän. Pyhä sota pitäisi täälläkin aloittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellinen sota onkin kyseessä, parhaina (laiskoina) aikoina niitä saattaa rapsahdella joka askeleen alla. Harju jossa asumme on kuulemma kuuluisa niistä. Great :)

      Poista
  2. Kotilot ovat olleet meilläkin vaivana viime kesästä lähtien.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistäs ne on muuttaneet? Itse en enää pahemmin ole jakanut meiltä taimia toisille em. ongelman vuoksi.

      Poista
  3. Meillä kanssa juostaan purkkien ja ruukkujen kanssa ympäri pihaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jos mitään hyvää aiheesta, niin ainakaan ne ei ole kovin limaisia ja purkkihippa on hyvää liikuntaa :)

      Poista
  4. Voi tyttöä, leikkipaikka kotiloille :) Tuo pulterimuuri on upea, samoin saamasi ikkunat, vau ! Ei ihme että olet intoa täynnä, nyt mennään eikä meinata !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kova on yritys :) On kyllä silkka ihme millä tuo puolitoistametrinen pulteri pysyy koossa, koska sen yltä kulkee vielä kulkureitti. Talossa joskus asunut mummo kuulemma on sen askarrellut. Uusiin muureihin täytyisi kaiketi viritellä piimää ja sammalta että saisi samaa vanhaa patinaa. Ja pikku yksiöitä kotiloille.

      Poista
  5. Oletko koettanut koskaan kotiloita vastaan Ferramolia. Omassa pihassani olen säästynyt hyvin lehtokotiloilta, mutta etanoita on ollut varsinkin sateisina kesinä ja olen saanut torjuttua ne melko hyvin kyseisellä etanasyötillä.
    Todella kauniit nuo vanhat ikkunat. Olet onnekas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole vielä koittanut, joku vuosi taaksepäin joku väitti ettei toimisi lehtokotiloihin. Viime kesänä kun vettä riitti oli pihallamme myös tavallisia etanoita joten tänä vuonna täytynee ottaa kaikki aseet käyttöön! Näkeepä itsekin pureeko noihin isompiin tyyppeihin.

      Poista
  6. Voi vautsi, mitkä ikkunat! Noista limenvihreistä gladioluksista olen onnistunut pitämään sormeni erossa, toistaiseksi. Mutta kunhan pääsen ensi kesänä talon takana mylläämään, niin saattaa noillekin paikka löytyä :)

    VastaaPoista
  7. Hei, blogistani löytyy jotain sinulle:) http://puutarhaterapiaa.blogspot.fi/2013/05/kesan-kaipuu-ja-tunnustus.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos tunnustuksesta! Niissä on sellainen hyvä puoli, että niitä pitkin löytää aina uusia kivoja blogejakin kun lukee keille kukin on antanut tunnustuksen!

      Poista
  8. Noista kotiloista kannattaa hankkiutua eroon, jos ovat lehtokotiloita. Tekevät kahdessa viikossa 40 munaa mieheen ja sitten onkin puutarha kotiloita täynnä ja kasvit entisiä. Olen käyttänyt omassa puutarhassani kotilorakeita varmaan jo kymmenisen kiloa tänä keväänä. Kevät on parasta torjunta-aikaa, sitten peli alkaa olla jo vähän menetettyä..Myös tuhkalla ja kahviporoilla voi koettaa torjua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyykin tutkia noita rakeita, en ole niistä kuullutkaan! Tämä harju on tosiaan kuuluisa kotiloistaan, joita saattaa olla sateilla päätien asfaltilla aivan mustanaan... Eli olen jo luovuttanut ettäkö niistä pääsisi kokonaan, mutta työtä on kurissapidonkin kanssa! Plus täytyisi jotenkin rajata naapurit ettei niitä sitten pursuisi muista pihoista. Tuhoja on ihan kohtuullisesti, mutta salaatin kasvattaminen ei esim. onnistu kuin terassilla ruukuissa. Ja onhan se kai vähän sellainen surkuhupaisa juttukin että niitä keruupurkkeja sitten aina vieraiden kanssa taivastellaan :)

      Poista
  9. Voi vitsi mitkä ikkunat, noista saat ihanan kasvarin! Itsellänikin on läjä ikkunoita ym. tarpeita ja mielessä suuria kesäkeittiö haaveita:)

    VastaaPoista